Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.09.2023/Pykälä 146


 

Erityissuojalasien ja näyttöpäätelasien hankinta ja korvaaminen

 

Työtk 11.09.2023 § 16 

 

 

Valmistelija Anu Koistinen, hyvinvointijohtaja, työsuojelupäällikkö

 p. 040 700 2941, anu.koistinen@rautjarvi.fi

 

Ennen näyttöpäätetyössä tarvittavien erityistyölasien (näyttöpäätelasit)

hankintaa työterveyshuollon tulee selvittää työpisteen ergonomia ja

pyrkiä muuttamaan se työntekijälle sopivaksi. Usein muutoksilla ja uusilla ratkaisuilla saadaan aikaan työpiste, jossa työntekijä voi työskennellä vaivatta tavallisilla, yleiskäyttöön tarkoitetuilla silmälaseillaan. Näyttöpäätelasit ovat yleensä tarpeen vain ikänäköisille työntekijöille,

joiden näkemisen ongelmia ei voida ratkaista ergonomian keinoin.

 

Työnantajan on hankittava työntekijälle näyttöpäätelasit, jos optikon

tai silmälääkärin lausunnosta selvästi ilmenee, että tavanomaiset yleiskäyttöön tarkoitetut silmälasit eivät ole työhön sopivat ja että työntekijä

tarvitsee toiset, erilaiset lasit näyttöpäätetyöhön. Työterveyshuollolle

lähetettävästä lausunnosta olisi käytävä ilmi, millä tavalla näyttöpäätelasit

eroavat yleislaseista.

Näyttöpäätelasit, kuten muutkin erityisapuvälineet, tulee uusia tarvittaessa näön tai työn asettamien näkövaatimusten muuttuessa. Niiden tarve tulee arvioida jokaisella uusimiskerralla erikseen.

 

Mikäli henkilölle lausunnon mukaan määrätyt silmälasit ovat sekä erityistyölasit että yleislasit, maksaa henkilö itse lasit. Jos henkilölle määrätään omien silmälasien lisäksi erityistyölasit näyttöpäätetyöhön, maksaa työnantaja linsseistä ja sangoista yhteensä 150,00 euroa.

 

Päätöksen korvauksesta tekee hallintosäännön mukainen lähijohtaja. Erityistyölasit korvataan enintään kolmen vuoden välein.

 

Esittelijä Hyvinvointijohtaja Koistinen Anu

 

Päätösehdotus Työyhteisötoimikunta neuvottelee näyttöpäätelasien korvauksesta työnantajan kanssa ja esittää neuvottelutuloksena syntyneen päivitetyn näyttöpäätelasien arviointiin ja hankintaan liittyvän menettelytapaohjeen kunnanhallitukselle hyväksyttäväksi.

 

Päätös Muutettu päätösehdotus:
Työyhteisötoimikunta neuvottelee näyttöpäätelasien korvauksesta työnantajan kanssa ja esittää, että samaa käytäntöä noudatetaan myös erityissuojalasien osalta. Työyhteisötoimikunta esittää neuvottelutuloksena syntyneen päivitetyn näyttöpääte- ja erityissuojalasien tarvearviointiin ja hankintaan liittyvän menettelytapaohjeen kunnanhallitukselle hyväksyttäväksi.

Työyhteisötoimikunta hyväksyi neuvottelutuloksen muutetun päätösehdotuksen mukaisesti ja esittää näyttöpääte- ja erityissuojalasien tarveharkintaan ja hankintaan liittyvän menettelytapaohjeen kunnanhallitukselle hyväksyttäväksi.

 

 

Kh 18.09.2023 § 146 

12/01.01.00/2023

 

 

 

Valmistelija Anu Koistinen, hyvinvointijohtaja, työsuojelupäällikkö

 p. 040 700 2941, anu.koistinen@rautjarvi.fi

 

Erityissuojalasien ja näyttöpäätelasien hankinnassa ja korvaamisessa esitetään noudatettavaksi ohjetta:

 

Työterveyshuollon päätöksellä voidaan myöntää yksikölliset erityssuojalasit tai näyttöpäätelasit optikon tai silmälääkärin lausunnon perusteella, jos tavanomaiset yleiskäyttöön tarkoitetut silmälasit eivät ole työhön sopivat ja että työntekijä tarvitsee yksilölliset erityissuojalasit tai toiset, erilaiset lasit näyttöpäätetyöhön. Työterveyshuollolle lähetettävästä lausunnosta olisi käytävä ilmi, millä tavalla näyttöpäätelasit eroavat yleislaseista.

 

Mikäli henkilölle lausunnon mukaan määrätyt silmälasit ovat sekä erityistyölasit että yleislasit, maksaa henkilö itse lasit. Jos henkilölle määrätään omien silmälasien lisäksi erityistyölasit näyttöpäätetyöhön, maksaa työnantaja linsseistä ja sangoista yhteensä 150,00 euroa.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Harri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy esitetyn ohjeistuksen erityissuojalasien ja näyttöpäätelasien hankinnasta ja korvaamisesta noudatettavaksi.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi esitetyn ohjeistuksen erityissuojalasien ja näyttöpäätelasien hankinnasta ja korvaamisesta noudatettavaksi.