Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.11.2023/Pykälä 196


 

Täyttölupa kulttuuritoimen toistaiseksi voimassa olevaan kulttuurikoordinaattorin toimeen 1.1.2024 alkaen

 

Kh 20.11.2023 § 196 

171/01.01.03/2022

 

 

Valmistelija Anu Koistinen, hyvinvointijohtaja

 p. 040 700 2941, anu.koistinen@rautjarvi.fi

  

 Kunnanhallituksen päätöksen 27.03.2023 § 58 mukaan Rautjärven kunnan vakinaisia vakansseja tai pitkiä määräaikaisia sijaisuuksia (yli 6 kk) ei saa täyttää ilman täyttölupamenettelyä. Täyttölupamenettely koskee myös tilapäistä henkilöstöä, lukuun ottamatta työllistämismäärärahalla palkattua henkilöstöä tai velvoitetyöllistettyjä.

 

 Täyttölupamenettelyssä toimialajohtaja tekee täyttölupapäätöksen, jossa tulee ottaa kantaa mahdolliseen tehtävän täyttämiseen sisäisesti. Viranhaltijapäätökset saatetaan kunnanhallituksen tietoon ilmoitusasiana. Vaki-naisten virkojen ja toimien täyttäminen tulee käsitellä myös toimialan toimielimessä. Virkojen ja vakinaisten toimien perustamisesta tai muutoksista tehdään päätökset kunnanhallituksessa.

 

 Kunnan kulttuurin yhteyshenkilönä on toiminut 09/2006-02/2023 välisenä aikana yksi Rautjärven kunnan kirjastovirkailijoista 50 % työajalla. Vuosina 2004-2006 kulttuuritoimeen osoitettiin 25 % työpanos. Hyvinvointijohtaja on hoitanut 1.6.2023 alkaen kulttuurikoordinaattorin työtehtäviä oman työnsä ohella.  Kulttuurikoordinaattorin yksi tärkeimmistä tehtävistä on kulttuurihyvinvoinnin edistäminen. Kulttuurikoordinaattori koordinoi sitä, kuinka kunnat, järjestöt ja yritykset voivat toiminnassaan miettiä, miten niiden tuottamat palvelut hyödyntävät kulttuurin ja taiteen mahdollisuuksia sekä niihin liittyvää moniammatillista yhteistyötä osallisuuden, yhteisöllisyyden sekä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä.

 

 Rautjärven kuntaan tarvitaan kokoaikainen kulttuurikoordinaattori, jonka työpanoksen kautta pystytään hyödyntämään ja kehittämään kunnan kulttuuritarjontaa sekä mahdollistamaan kunnan strategisten tavoitteiden toteutumista. Kulttuurikoordinaattori on tärkeä osa rautjärveläisen identiteetin rakentamisessa sekä kunnan veto- ja pitovoimaa. Uuden kulttuurikoordinaattorin tehtäväkuvauksessa kunnan kulttuuritoimen ja -tapahtumien kehittämiselle ja organisoinnille varattaisiin 50 % työajasta ja Miettilän reservikasarmialueen toimintojen ja tapahtumien kehittämiselle 50 % työajasta.

 

 Suunnitelmana on käynnistää kulttuurikoordinaattorin rekrytointi toistaiseksi voimassa olevaan kokoaikaiseen toimeen marras-joulukuussa 2023.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Harri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää myöntää täyttöluvan kulttuurikoordinaattorin palkkaamiseen toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen valmistelussa esitetyn mukaisesti.

Tehtävä voidaan julistaa haettavaksi, mutta sen täyttäminen edellyttää valtuuston hyväksymiä määrärahoja vuoden 2024 talousarviossa.

 

Päätös Muutettu päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää myöntää täyttöluvan kulttuurituottajan palkkaamiseen toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen valmistelussa esitetyn mukaisesti. Tehtävä voidaan julistaa haettavaksi, mutta sen täyttäminen edellyttää valtuuston hyväksymiä määrärahoja vuoden 2024 talousarviossa.

Kunnanhallitus päätti myöntää täyttöluvan kulttuurituottajan palkkaamiseen muutetun päätösehdotuksen mukaisesti.