Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.11.2023/Pykälä 190


 

Valtuuston kokouksen 13.11.2023 laillisuus ja täytäntöönpano

 

Kh 20.11.2023 § 190 

31/00.01.02/2023

 

 

Valmistelija Harri Anttila, kunnanjohtaja

 p. 0400 559 034, harri.anttila @rautjarvi.fi

 

Kuntalain 23 §:n mukaan kunnanhallitus vastaa valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. Saman lain 56 §:n mukaan: "Jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on ylittänyt toimivaltansa tai, että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi."

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Harri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus toteaa, että valtuuston päätökset ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä, valtuusto ei ole ylittänyt toimivaltaansa eivätkä päätökset muutenkaan ole lainvastaisia.

37 § Valtuuston kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
- ei toimenpiteitä

38 § Valtuuston pöytäkirjantarkastajien valinta
- ei toimenpiteitä

39 § Kunnan tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2024
- ilmoitus verottajalle

40 § Kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2024
- ilmoitus verottajalle

41§ Etelä-Karjalan liiton ehdotus perussopimukseksi
- Ote Etelä-Karjalan liitto

42 § Lainan myöntäminen Rautjärven Vedelle puhdistamoinvestointiin 2023
- tiedoksi ja toimeenpantavaksi tekninen johtaja, kunnanjohtaja, hallintojohtaja

43 § Lainan myöntäminen Simpeleen Lämpö Oy:lle
- tiedoksi ja toimeenpantavaksi tekninen johtaja, kunnanjohtaja, hallintojohtaja

44 § Rautjärven Veden taksa 1.1.2024 alkaen
- tiedoksi tekniselle johtajalle toimenpiteitä varten

45 § Laikon vedenpakkaamon kiinteistön vuokraus ja vedenottamoyhteistyö
- Ote Fin-Globe Oy/ Heikki Hautala

46 § Talousarviomuutokset vuokra-asuntojen siirrosta Rautjärven Vuokratalot Oy:lle
- tiedoksi ja toimeenpantavaksi hallintojohtaja

47 § Ilmoitusasiat
- ei toimenpiteitä

48 § Muut asiat
- tiedoksi tekninen johtaja, hallintojohtaja

 

Päätös Kunnanhallitus totesi, että valtuuston päätökset ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä, valtuusto ei ole ylittänyt toimivaltaansa eivätkä päätökset muutenkaan ole lainvastaisia.