Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.11.2023/Pykälä 191


 

Presidentinvaalien ja europarlamenttivaalien 2024 vaalilautakunnat ja -toimikunnat

 

Kh 20.11.2023 § 191 

80/00.00.00/2023

 

 

Valmistelija Heli Janhunen, hallintojohtaja

 p. 040 354 0292, heli.janhunen@rautjarvi
 

 Vuonna 2024 toimitetaan presidentinvaalit sunnuntaina 28.1.2024 ja europarlamenttivaalit sunnuntaina 9.6.2024, presidentinvaalien mahdollinen toinen vaali järjestetään sunnuntaina 11.2.2024. Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava äänestysalueiden vaalilautakunnat sekä ennakkoäänestyksestä laitoksissa huolehtivat vaalitoimikunnat. Vaalitoimikunnalla ei enää ole kotiäänestykseen liittyviä tehtäviä.

 

 Keskusvaalilautakunta määrää vaalitoimitsijat yleiseen ennakkoäänestyspaikkaan ja kotiäänestykseen.

Vaalilautakuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, kuitenkin vähintään kolme. Vaalitoimikuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, kuitenkin vähintään kolme. Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta ovat päätösvaltaisia kolmijäsenisinä.

Ehdokas tai hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa eivät voi olla vaalitoimikunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Puolisolla tarkoitetaan aviopuolisoita sekä avioliitonmaisissa olosuhteissa ja rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä henkilöitä.

Vaalikelpoisuus vaalilautakuntaan ja vaalitoimikuntaan määräytyy muutoin sen mukaan kuin kuntalaissa (365/1995) säädetään vaalikelpoisuudesta lautakuntaan ja toimikuntaan (33 ja 36 §). Sinänsä ei ole estettä valita samaa henkilöä vaalilautakuntaan ja vaalitoimikuntaan, kunhan henkilö on vaalikelpoinen molempiin toimielimiin. Keskusvaalilautakunnan jäsen ei voi toimia tehtävässään, jos hänet on valittu vaalilautakuntaan tai -toimikuntaan.

Jäsenet ja varajäsenet on valittava vaalikelpoisista kunnan asukkaista siten, että kunnassa edellisissä kuntavaaleissa ehdokkaita asettaneet äänestäjäryhmät mahdollisuuksien mukaan tulevat edustetuiksi kussakin vaalilautakunnassa ja vaalitoimikunnassa. Jäsenyyttä ei siis ole sidottu puoluerekisteriin merkittyihin puolueisiin, vaan kunnallisvaaleissa esiintyneisiin äänestäjäryhmiin, puolueiden lisäksi esimerkiksi yhteislistoihin.

Jäsenten ja varajäsenten poliittista edustavuutta tarkastellaan erikseen. Myös tasa-arvolain soveltamisessa tarkastelu tehdään siten, että sekä jäsenissä että varajäsenissä on oltava naisia ja miehiä kumpiakin vähintään 40 %.

Rautjärven kunnassa on kaksi äänestysaluetta:
1. Rautjärven äänestysalue
2. Simpeleen äänestysalue

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien puheenjohtajien ja varapuheenjohtajien nimet ja yhteystiedot on ilmoitettava kunnan keskusvaalilautakunnalle.
 

 Rautjärven Perussuomalaiset ry on esittänyt vaalilautakuntiin Päivi Siveniusta ja Petri Ventoa. Varalle Jouni Warista.
 

 Oheisena eduskuntavaalien 2023 vaalitoimielinten kokoonpano.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Harri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus valitsee vaalilautakuntien sekä vaalitoimikunnan jäsenet seuraavasti:

1. Rautjärven äänestysalueen vaalilautakuntaan
- puheenjohtaja
- varapuheenjohtaja
- 3 jäsentä
- 5 varajäsentä

2. Simpeleen äänestysalueen vaalilautakuntaan
- puheenjohtaja
- varapuheenjohtaja
- 3 jäsentä
- 5 varajäsentä

3. Vaalitoimikuntaan
- puheenjohtaja
- varapuheenjohtaja
- 1 jäsen
- 3 varajäsentä

 

Päätös Kunnanhallitus teki vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan kokoonpanoihin seuraavat muutokset: Rautjärven äänestysalueen vaalilautakunnan puheenjohtajaksi valittiin Harri Huhtanen ja kuudenneksi varajäseneksi Jouni Waris.
Simpeleen äänestysalueen vaalilautakunnan puheenjohtajaksi valittiin Timo Paajanen, jäseneksi Marjaana Suikkarin tilalle Eija Huikko, varajäseneksi Anita Puhakka.
Vaalitoimikunnan jäseneksi valittiin Saara Siitosen tilalle Päivi Sivenius ja varajäseneksi Petri Vento.