Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.12.2023/Pykälä 217


 

Valtuuston kokouksen 11.12.2023 laillisuus ja täytäntöönpano

 

Kh 18.12.2023 § 217 

31/00.01.02/2023

 

 

Valmistelija Harri Anttila, kunnanjohtaja

 p. 0400 559 034, harri.anttila @rautjarvi.fi

 

 Kuntalain 23 §:n mukaan kunnanhallitus vastaa valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. Saman lain 56 §:n mukaan: "Jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on ylittänyt toimivaltansa tai, että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi."

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Harri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus toteaa, että valtuuston päätökset ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä, valtuusto ei ole ylittänyt toimivaltaansa eivätkä päätökset muutenkaan ole lainvastaisia.

49 § Valtuuston kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
- ei toimenpiteitä

50 § Valtuuston pöytäkirjantarkastajien valinta
- ei toimenpiteitä

51 § Vuoden 2023 avaavan taseen vahvistaminen
- Ote: Meita Oy kirjanpito

52 § Etelä-Karjalan työvoima- ja maahanmuuttopalvelujen lautakunta järjestäytyminen / Nimeämispyyntö
- Ote: Lappeenrannan kaupunki

53 § Talouden osavuosiraportti 1-9/2023
- ei toimenpiteitä

54 § Kunnanhallituksen ja -valtuuston kokousaikataulu kevätkaudella 2024
- kalenterivaraukset valtuutetuille ja muille osallistujille

55 § Kuntastrategian päivitys 2024 - 2026
- ei toimenpiteitä

56 §  Talousarvio 2024 ja taloussuunnitelma 2025 - 2026
- ei toimenpiteitä

57 § Muut asiat
- ei toimenpiteitä

 

Päätös Kunnanhallitus totesi, että valtuuston päätökset ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä, valtuusto ei ole ylittänyt toimivaltaansa eivätkä päätökset muutenkaan ole lainvastaisia.