Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.03.2024/Pykälä 44


 

Rajakunta -verkostoon liittyminen

 

Kh 11.03.2024 § 44 

49/00.04.01/2024

 

 

Valmistelija Harri Anttila, kunnanjohtaja

p. 0400 559 034, harri.anttila@rautjarvi.fi

 

Kainuun ja Pohjois-Karjalan rajakunnat ovat toteuttamassa hanketta Vaikuttavampaa yhteistyötä rajakaupungeissa ja - kunnissa, joka on saanut Kainuun maakunnan AKKE-rahoitusta. Yhteistyö on alkanut kuntien EU Green Belt yhteistyönä.

 

Yhteistyön tavoitteena on vahvistaa rajaseutujen yhteistä strategista kehittämistä ja parantaa kykyä hyodyntää EU- ja muiden ohjelmien hankerahoitusta.

 

Hankkeeseen on liittymässä Parikkalan lisäksi myös Ruokolahti. Rajakunta -verkostoon liittyminen toteutuu liittymällä hankkeeseen, jossa Rautjärven kuntaosuus olisi noin 3.000 euroa.

 

Rajakuntaverkostoon osallistuminen edellyttää edustajan nimeämistä ohjausryhmään. Hankkeella on ohjausryhmän ja luottamushenkilöiden tapaaminen 26.- 27.3.2024 Kajaanissa, johon olisi mahdollista osallistua verkostoon liittymisilmoituksen jälkeen.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Harri

 

Päätösehdotus Rautjärven kunnanhallitus ilmoittaa halukkuutensa liittyä Rajakunta -verkostoon sekä Vaikuttavampaa yhteistyötä rajakaupungeissa ja -kunnissa -hankkeeseen.

Kunnanhallitus päättää ohjausryhmän jäsenen nimeämisestä sekä osallistumisesta hanketapaamiseen.

 

Päätös Rautjärven kunnanhallitus ilmoittaa halukkuutensa liittyä Rajakunta -verkostoon sekä Vaikuttavampaa yhteistyötä rajakaupungeissa ja -kunnissa -hankkeeseen.

Kunnanhallitus nimesi ohjausryhmän jäseneksi kunnanjohtaja Harri Anttilan ja hänen varahenkilökseen hallintojohtaja Heli Janhusen. Luottamushenkilöiden tapaamiseen halukkuutta tiedustellaan Pekka Lankiselta.