Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.03.2024/Pykälä 45


 

Kunnanjohtajan työn painopisteet ja palkkaus 2024

 

Kh 11.03.2024 § 45 

18/01.01.03/2024

 

 

Valmistelija Josefina Nissilä, kunnanhallituksen puheenjohtaja

p. 050 359 1768, josefina.nissila@rautjarvi.fi

 

Voimassa olevan kuntajohtajasopimuksen mukaan kunnanjohtajan johtajasopimuksessa nimetyt edustajat käyvät vuosittain maalis-huhtikuussa kunnanjohtajan kanssa kehityskeskustelun, jossa käsitellään edeltävän vuoden toteutumista ja kehittämistarpeita, arvioidaan kunnanjohtajan onnistumista painopistealueista johdettujen tavoitteiden saavuttamisessa sekä asetetaan tavoitteet kuluvalle vuodelle.

 

Kuntajohtajasopimuksen mukaisesti arvioinnin perusteella määräytyy mahdollinen tulospalkkio, joka on enintään 20 % tehtäväkohtaisesta kokonaispalkasta.

 

Kunnanhallituksen ja -valtuuston puheenjohtajisto on käynyt kehityskeskustelun kunnanjohtajan Harri Anttilan kanssa 28.2.2024. Kehityskeskustelun tuloksena on arvioitu vuoden 2023 tavoitteiden saavuttaminen ja asetettu uudet tavoitteet ja mittarit vuodelle 2024.

 

Kunnanjohtajan työn painopisteiksi määriteltiin

Kunnan toimintamallien uudistaminen ja varmistaminen

  • Toimitilojen yhtiöittäminen
  • Konserniohjeen päivitys
  • Rautjärven kuntaedustajien kuulemisen ja ohjauksen toteuttaminen
  • Vuosien 2025 ja 2026 talouden tasapainon edellytysten määrittely
  • Työllisuus- ja yritys- ja elinkeinopalvelujen maakunnallisen toimintamallin rakentaminen
  • Rautjärveläisen yhteisen identiteetin tukeminen
  • Vuoropuhelu yritysten kanssa
  • Itä-Suomi yhteistyön aloittaminen
  • Toimialakohtaiset varautumissuunnitelmat

 

Asetettujen tavoitteiden osuvuutta on sovittiin arvioitavaksi kehityskeskustelussa 1.9.2024.

 

Vuodelta työnpainopisteiden toteutumisesta ei kertynyt tulospalkkiota. Tulopalkkiota on vielä maksussa vuodelta 2021 tehtäväkohtaisesta kokonaispalkasta 1,5 %.

 

Kehityskeskustelussa kunnan edustajat esittivät kunnanjohtajan tehtäväkohtaisen palkan korottamista 1.5.2024 alkaen 500,00 €/kk. Kunnanjohtajan nykyinen tehtäväkohtainen kokonaispalkka on 7.249,79 euroa kuukaudessa.

 

Kunnanhallituksen puheenjohtaja esittelee asian kokouksessa.

 

Esittelijä Kokouksen puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy vuodelle 2024 kunnanjohtajalle asetettavat tavoitteet sekä vahvistaa kunnanjohtajan tulospalkaksi 108,75 €/kk 1.5.2024 - 30.4.2025.

Kunnanhallitus päättää kunnanjohtajan tehtäväkohtaisen peruspalkan korottamisesta.

 

Päätös Kunnanjohtaja poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ajaksi.

Kunnanhallitus hyväksyi vuodelle 2024 kunnanjohtajalle asetetut tavoitteet sekä vahvisti kunnanjohtajan tulospalkkioksi 108,75 €/kk 1.5.2024 - 30.4.2025. Lisäksi kunnanhallitus päätti korottaa kunnanjohtajan tehtäväkohtaista peruspalkkaa 500 euroa/kuukaudessa.